Savonlinnan Kiviveistämö Rautiainen Oy

Savonlinnan Kiviveistämö on yksi Savonlinnan talousalueen vanhimmista yhtäjaksoisesti toiminnassa olleista liikeyrityksistä

Soita: 015 531144

Yrityksen perusti alun perin Juho Henrik Rautiainen jo vuonna 1932. Sukupolvelta toiselle periytynyt käsityötaito on jatkanut siitä saakka kulkuaan perheenjäseneltä toiselle, ja on modernista tekniikasta huolimatta kunniassaan yhä tänäkin päivänä. Kiviveistämömme työllistää neljä henkilöä.

Monipuolisia kivitöitä 

Asiakaskuntamme muodostuu lähinnä yksityishenkilöistä. Tarjoamme palveluitamme myös seurakunnille, hautaustoimistoille ja paikallisille rakennusalan yrityksille.

Olemme valmistaneet mm. Talvisalon siunauskappelin perustuksen kivityöt, Savonlinnan kaupungintalon muurin, Mikkelin maaseurakunnan kirkon portaat ja muistomerkin Uukuniemi-seuralle.

Laadukkaat kivimateriaalit

Käytämme kaikkiin kivitöihimme laadukkaita, kotimaisia kivimateriaaleja. Näihin lukeutuu niin omasta louhoksestamme Parikkalan kunnan Saaren pitäjästä, Kesusmaan kylästä louhittu musta gabro sekä Enonkoskelta louhittu harmaa graniitti, kuin myös monet muut perinteiset suomalaiset kivilaadut.  Tämän lisäksi hautakiven valmistukseen voidaan käyttää asiakkaamme omia kiviä, joihin liittyy muistoja tai joilla on tunnearvoa.